Historia lyhyesti



Ravintola Sea Horse perustettiin 1902 rakennettuun taloon vuonna 1934. Sotien aikaan ruokalista oli hyvinkin vaatimaton. Toisinaan tarjolla oli erikoisuuksia, mm. itse tehtyä viiliä ja talkkunaa.Vuonna 1959 Anna-Liisa Paukku osti miehensä kanssa ravintolan. Silloin voidaan sanoa ravintolan menestystarinan alkaneen. Rouva Paukku toi ruokalistalle kaksi ravintolan vieläkin mainettaan pitävää annosta, paistetut silakat ja maailmalla mainetta niittäneen sipulipihvin. Hänen aikanaan ravintolan maine taiteilijoiden keskuudessa kasvoi. Hän otti köyhiä taiteilijoita hellään huomaansa, antoi heidän syödä ”piikkiin”. Hän oli tiukka, mutta oikeudenmukainen työnantaja. Hänen ansiostaan ravintola sai maineen kodikkaana, matalan kynnyksen ravintolana. Jokainen asiakas titteleistä huolimatta sai ystävällistä ja lämmintä palvelua.


Rouva Paukun aikana ympäri maailmaa kuuluisiksi tulleet merihevoset saivat alkunsa. Merihevosten syntyperästä on ollut monenmoista legendaa, mutta vuonna 2010 todellinen tarina sai vahvistuksensa valokuvien muodossa. Pari taideopiskelijaa loihti meren aalloilla ratsastavat merihevoset.


Vuonna 1999 nykyiset omistajat ottivat ravintolan haltuunsa. He halusivat palauttaa Sea Horsen sen entisille juurille. Ravintola remontoitiin ravintolamuseosta löytyneen kuvan avulla. Entisöinnistä vastasi pääosin kuvataiteilija Kimmo Kaivanto, joka asui samassa talossa. Vuonna 2003 ravintola laajeni viereiseen liiketilaan, jolloin Musta Hevonen -kabinetti sai syntynsä. Kabinetti on niin ikään Kimmon Kaivannon taideteos. 2007 putkiremontin yhteydessä liitettiin ravintolaan yksiö, josta tuli Peräkammari-kabinetti. Kabinetin seiniltä löytyy Kimmografia, Kimmo Kaivannon luonnoksia ravintolan asiakkaista vuonna 2002.


Ravintolassa on vieraillut lukematon määrä tunnettuja ihmisiä ja eri alojen kuuluisuuksia. Oletettavaa on, että ravintolan 80-vuotisen olemassaolon aikana siellä on vieraillut lukemattomia ihmisiä, jotka ovat jäänet historiaan teoksillaan. Jouni Lompolon sanoin:” Väkeä voi tavata nobelisteista kulman kundeihin.